Aroma avaa kahvilan GW Galleriassa – Aroma öppnar café i GW Galleria

Aroma avaa ovensa GW Galleriassa

Aroma Leipomo & Konditoria avaa lounaskahvilan Kivihaassa GW Gallerian tiloissa, joissa aikaisemmin toimi Aschan. Leipomoyritys Aromalla on tällä hetkellä Koivulahden leipomon yhteydessä toimivan myymäläkahvilan lisäksi lounaskahvila Hovioikeudenpuistikolla, ja Kivihakaan avataan nyt kevään aikana toinen lounaskahvila.

Maria Westergård ja Tanja Krokvik Aromasta ovat innoissaan uudesta kahvilasta. – Myymälässämme Hovioikeudenpuistikolla on pari pientä asiakaspöytää, ja saamme joka päivä asiakkailtamme toiveita siitä, että niitä pitäisi olla enemmän. Avasimme myymälän ensisijaisesti myydäksemme leipomotuotteita, eikä siellä oikein ole tilaa asiakaspaikoille. Uudessa kahvilassa niitä on noin 50-60, joten pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin. Olemme etsineet uutta paikkaa jo parin vuoden ajan, ja Kivihaka on kiinnostava alue, koska täällä ei ole muita kahviloita. Osa leipomotuotteista ja leivoksista tuodaan Koivulahdesta, mutta osa valmistetaan paikan päällä, ja lisäksi tarjoilemme lounassalaatteja ja -leipiä, aivan samoin kuin keskustan kahvilassa. Leivomme kaikki leivät käsin omasta hapantaikinasta ja ilman lisäaineita. Raaka-aineet, esim. marjat, saadaan lähialueilta ja jauhot ja hiutaleet Keski-Suomesta. Olemme myös hyvin innovatiivisia ja leivomme fiiliksen ja kauden raaka-aineiden mukaan, siten asiakkaamme löytävät myyntitiskiltä usein jotain aivan uutta. On jännittävää päästä aloittamaan toiminta uudella alueella ja katsoa, miten se lähtee käyntiin.

GW Galleria on Kivihaassa toimiva koko perheen ostoskeskus. GW Gallerian Property Managerin Teppo Raskun mielestä on hienoa saada GW Galleriaan kilpailuissa menestynyt maineikas ja paikallinen yritys. Uusi kahvila palvelee kauppakeskuksen koko ajan kasvavaa kävijämäärää ja tuo kävijöille lisäarvoa. GW Galleriassa tapahtuu kevään aikana myös muita muutoksia. Lindex uudistaa koko myymäläkonseptinsa laajentaen sitä samalla, ja Iittala päivittäää myymälänsä ilmettä.

http://www.aroma.fi/
https://www.vasabladet.fi/Artikel/Visa/182521
https://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/aroma-avaa-kahvilan-gw-galleriassa-vaasan-kivihaassa-1.2560380

——————-

Aroma öppnar café i GW Gallerian

Aroma Bageri & Konditori öppnar ett lunchcafé i Stenhaga i samma lokal i GW Gallerian som café Aschan fanns tidigare. Bageriföretaget Aroma har för närvarande ett butikscafé i samband med bageriet i Kvevlax och ett lunchcafé på Hovrättsesplanaden. Nu under våren öppnar Aroma ett lunchcafé även i Stenhaga.

Maria Vestergård och Tanja Krokvik från Aroma är entusiastiska över det nya caféet. – Vi har några små kundbord i vår butik på Hovrättsesplanaden och varje dag får vi önskemål av kunderna att borden borde vara fler. Vi öppnade butiken i första hand för att sälja bageriprodukter och det finns egentligen inte rum för kundplatser. Det nya caféet har cirka 50–60 platser, vilket ger oss möjlighet att betjäna våra kunder ännu bättre. Vi har letat efter en lämplig lokal för ett café i ett par år och Stenhaga är ett intressant område. En del av bageriprodukterna och bakelserna kommer vi att hämta från vårt bageri i Kvevlax, resten görs på plats. Precis som i caféet i centrum kommer vi även att servera lunchsallader och -smörgåsar. Vi bakar allt bröd för hand med vår egen surdeg och utan tillsatsämnen. Råvaror, såsom bär, får vi från närområdet och mjöl och flingor från Mellersta Finland. Vi är mycket innovativa av oss och bakar gärna på känsla enligt säsongens råvaror. På så sätt hittar våra kunder ofta någonting alldeles nytt i butiksdisken. Det känns spännande att starta upp verksamhet i ett nytt område och se hur det går.

GW Galleria i Stenhaga är ett shoppingcenter för hela familjen. Enligt GW Gallerians Property Manager Teppo Rasku känns det fint att få ett välkänt företag som haft framgång i tävlingar till GW Gallerian. Det nya caféet kommer att vara till glädje för shoppingcentrets ständigt ökande antal besökare och ge besökarna mervärde. Det blir även andra förändringar i GW Gallerian nu i vår. Lindex kommer att förnya och utvidga hela sitt affärskoncept och Iittala ger sin lokal ett nytt utseende.

Ytterligare information ger:

GW Galleria
Teppo Rasku
teppo.rasku@newsec.fi
Tfn +358 44 529 5008

Aroma Bageri & Konditori
Maria Vestergård
maria@aroma.fi
Tfn +358 50 546 6891
Tanja Krokvik
tanja@aroma.fi

http://www.aroma.fi/
https://www.vasabladet.fi/Artikel/Visa/182521
https://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/aroma-avaa-kahvilan-gw-galleriassa-vaasan-kivihaassa-1.2560380

GW Garnevaalit 29.9-1.10.2017!

GW Garnevaalit tuovat garnevaalit GW Galleriaan! Lapsille suunnattua ohjelmaa ja erikoistarjouksia kaikenikäisille.

Lauantai 30.9.2017 ohjelma:

Taikashow, Taikuri Kimmo Erkkilä 11.30-11.50
Kasvomaalaukset 11.00-14.00
Taikon 11.00-14.00
Poniratsastus 11.00-13.00
Covermusiikkiduo (Enmi ja yhden miehen orkesteri) 12.00-12.30
Ilmapalloesitys (taikuri) 13.00-13.30
Taikashow, Taikuri Kimmo Erkkilä 14.00-14.20
Covermusiikkiduo (Enmi ja yhden miehen orkesteri) 14.30-15.00

Mukana garnevaaleissa!

Lasten omatoiminen rastirata, koko päivän!
Pikakampaukset, koko päivän!
Aava kertun kotitilan eläimet
Vapaapalokunta